Puoluejohtaja Matti Vanhasen ilmoitus, ettei hän asetu enää Suomen Keskustan puheenjohtajaehdokkaaksi, avasi myös pääministerin paikan. Pidän selvänä, että Keskusta saa johtajan, joka osoittaa halunsa johtaa ja kantaa vastuuta ja että hän ottaa myös pääministerin tehtävät. Mikäli näin ei tapahtuisi, olisimme epäonnistuneet johtajavalinnassamme. Jos johtavan hallituspuolueen puheenjohtaja ei ottaisi pääministerin tehtäviä, valtaa siirtyisi entistä enemmän muille henkilöille ja tahoille, eikä eduskunnan suurimman puolueen puheenjohtajalle, joka saa mandaatin puolueväeltä.
On luonnollista, että pääministerin valinta pitää tehdä sopimalla siitä muiden hallituspuolueiden kanssa ja noudattamalla perustuslakia. En pidä mitenkään mahdollisena, että muut hallituspuolueet ryhtyisivät päättämään, kuka henkilö pääministeripuolueesta sopii pääministeriksi. Tällaiset esilletulot ovat vain poliittista sanan helinää, koska silloinhan pääministeripuolueen pääministeriehdokas voisi olla esittelemättä muiden puolueiden esittämiä ministeriehdokkaita näiden puolueiden esittämille paikoille. Mielestäni puolueen jäsenten ja uuden puheenjohtajan näkemys pitää painaa enemmän, kuin muiden puolueiden poliittinen peli pääministeristä henkilönä.
Matti Vanhasen toive, että uusi puheenjohtaja jatkaa pääministerin työtä ja että Vanhanen on myös käytettävissä, jos uusi puheenjohtajamme ei pääministeriksi halua, on viisaasti ajateltu. Uudella puheenjohtajalla pitää tietysti olla valmiudet toimia pääministerinä.
Luopumisessa Matti Vanhanen teki sivistyneen valinnan, joka sopi hyvin Matin persoonaan. Hän asetti puolueen edun oma etunsa edelle. Hän on kantanut suurimman osan siitä Keskustan kiirastulesta, jonka paljolti muut keskustavaikuttajat ovat saaneet aikaan. Annan suuren arvon myös sille, että Matti Vanhanen ei katso itseisarvoksi pitää kaikin keinoin kiinni omasta asemastaan ja vallastaan. Vanhasen rauhallisuus, vaatimattomuus ja stressinsietokyky ansaitsevat suomalaisilta nykyistä suuremman huomion ja arvostuksen. Hänelle puolueen puheenjohtajuus tai edes pääministeriys ei ole noussut päähän. Aivan samaa ei ehkä voi sanoa vaikkapa aiemmasta pääministeri Paavo Lipposesta.
Myös omien ministereiden rooli on tärkeä. Hallituspuolueen kansanedustajalle on valtakunnan ja ihmisten asioiden hoidon kannalta aivan välttämätöntä saada mahdollisimman helposti, tarvittaessa suoraan puhelimitsekin, yhteys omiin ministereihinsä. Omien ministereidenkin osalta olen kokenut, että erityisesti "kokeneempi" sukupolvi pitää suoria yhteyksiä jokaiseen eduskuntaryhmämme jäseneen tärkeinä. Se edesauttaa maan, kansanedustajan, eduskuntaryhmän ja hallituksen asioiden hoitoa. Jos yhteyksiä pitää hoitaa erilaisten "välikäsien" kautta tai yrittää saada ministeriltä hetki täysistuntojen aikaan, asian hoitaminen vaikeutuu ja vaatii kaikilta paljon enemmän turhaa työtä.
Kyllä Suomen Keskusta löytää hyvän puheenjohtajan, vaikka vähän hämmennystä herättää, että niin monet nuoremman polven hyvät vaikuttajat eivät halua pyrkiä tehtävään. Sama ilmiöhän on myös Keskustan eduskuntaryhmän johdon suhteen. En ala arvioida, miksi näin on, mutta yksi syy voi olla pitkään jatkuneella vallan keskittymisellä taholle, jota kukaan ei oman asemansa vuoksi mielellään lähde haastamaan. Toivoa sopii, että Keskusta uskaltaa uudistua. Se edellyttää rohkeita ja itseensä luottavia persoonallisuuksia, jotka uskaltavat asettua ehdolle erilaisiin tehtäviin pelkäämättä omaa asemaansa.
Oiva Kaltiokumpu