Aiempina vuosikymmeninä on käyty välillä kiivastakin keskustelua ydinvoiman järkevyydestä ja turvallisuudesta. Ilmastomuutoksen myötä laajempi ydinvoiman lisärakentamisen vastustaminen on laantunut. Ydinvoiman lisärakentamista on arvioitava Suomen oman energiatarpeen ja kotimaisen bioenergian saatavuuden näkökulmasta.
Kotimainen uusiutuva bioenergia saatava käyttöön
Suomen kansainvälinen sitoutuminen ilmastonmuutoksen estämisessä edellyttää nykyistä selvästi voimakkaampaa kotimaisen bioenergian tuotannon kehittämistä ja käytön lisäämistä. Suomi on täynnä erilaisia mahdollisuuksia kotimaisen bioenergian tuottamiseksi. Maakunnissa tulisi voida nykyistä paremmin hyödyntää metsä- ja turvevarantoamme, bioenergian tuottamista ja jalostamista. Tämä edellyttää valtion panostamista alan tutkimukseen ja kehittämiseen. Energiaa käyttävän tulisi saada neuvontaa mm. erilaisista bioenergialämmitysjärjestelmistä, niiden saatavuudesta, rahoituksesta, bioenergian saannista jne. Bioenergiaa tuottavien yritysten tai alalle alkavien tulisi myös saada neuvontaa rahoituksen saamiseksi, menetelmien kehittämiseksi, markkinoinnin toteuttamiseksi, työvoiman kouluttamiseksi ja saamiseksi jne.
Ministeri Mauri Pekkarinen ja hänen johtama ministeriönsä on ahkeroinut tämänkin tavoitteen eteen. Siitä huolimatta kotimaisen uusiutuvan bioenergian tuottaminen ja laajentuva käyttö edistyvät, ilmeisesti järjestelmistä ja vanhoillisista asenteista johtuen, aivan liian hitaasti. Lisäydinvoiman rakentamien ei saa vaarantaa tätä tavoitetta. Ilmastomuutoksen uhatessa eduskunnalla ei ole varaa tehdä uusia toteuttamatta jääviä "risupakettipäätöksiä". Bioenergian tuottamista koskevilla päätöksillä ei saa naamioida uusien ydinvoimaloiden lisärakentamispäätöksiä.
Yksi lisäydinvoimala riittää
Kotimaisella bioenergialla emme voi kokonaan korvata kasvavaa energian lisätarvetta. Emme myöskään riippuvuuttamme tuontienergiasta, vaikka lama on hillinnytkin tilapäisesti energian kulutusta. On muistettava, että käytössä olevat ydinvoimalamme vanhenevat, joten niiden tilalle on saatava korvaavaa energiatuotantoa. Tietysti kaikki ilmastonmuutoksen estävät ja energian kulutusta hillitsevät toimet ovat ensisijaisia.
Jyrki Kataisen ajatus, että Suomeen nyt myönnettäisiin kolmen uuden ydinvoimalan rakennuslupa, on huonosti harkittu. Ilmeisesti yksi peruste on ollut hakijoiden monilukuisuus. En kannata ydinvoimaloiden lisärakentamista sellaisin perustein, että Suomi alkaisi tuottaa sähköä vaikkapa ulkomaisen omistuksen ja pääoman voimin ja myymään sitä maailmalle. Se tekisi Suomesta lähes vapaan alueen rakentaa uusia ja uusia ydinvoimaloita kansainvälisen ja kasvottoman pääoman tarpeisiin. Sekään ei käy perusteeksi, että kaikkien hakijoiden tulisi voida rakentaa Suomeen ydinvoimaloita.
Vaikka luotankin nykyiseen ydinvoimajätteen sijoitteluun, en halua, että Suomen maaperään joudutaan sijoittamaan mittaamattomat määrät ydinjätettä kansainvälisen pääoman ja omistajapiirien voiton saannin ja toiveiden mukaisesti. Nykyisen lainsäädännön mukaan ydinjätteen loppusijoittamisessa sijoituskunnan on se hyväksyttävä. Jos kunta ei sijoittamista hyväksy, ei niitä voi kuntaan sijoittaa.
Kun Suomen energiatarve on selvitetty, on päätösten aika. Haluan uskoa, että kehittämällä kotimaista bioenergian tuotantoa ja käyttöä sekä rakentamalla yksi lisäydinvoimala, Suomi turvaa omavaraisuutensa energian saannissa riittävän pitkälle tulevaisuuteen. Kaikista viisainta on sijoittaa uusi ydinvoimala jo nyt olemassa oleville paikoille, Eurajoelle tai Loviisaan. Kummankin turvallisuusjärjestelyt ovat joka suhteessa korkeaa tasoa, joka turvaa rakentamisen ja energiatuotannon ilman vakavia ulkopuolisia uhkia tai sabotaaseja. Eurajoen Olkiluotoa puolustaa myös ydinvoimalajätteen sijoittaminen Eurajoen maaperään. Näin säästytään vaarallisen käytetyn ydinjätteen kuljetuksista ja sen aiheuttamasta vaarasta. Se lisää merkittävästi yleistä turvallisuutta.
perjantai 4. syyskuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)