Kesä on tähän saakka mennyt erilaisten kiireiden kanssa. Suurimman työn ovat antaneet maakunnalliset luottamustehtävät. Myös muita tilaisuuksia on kesän aikana riittänyt ja tahti kiihtyy. Juuri tänään tein kuntavierailun Lavian kuntaan.
Porin jatsien aikaan maakuntaliiton johdon tehtävät painottuvat maakunnallisten etujen puolustamiseen ja edistämiseen. Satakunnan maakuntavaltuuston puheenjohtajana olin keskeisesti mukana isännöimässä maakunnassa vierailevia vaikuttajia. Vieraanamme olivat mm. eduskunnan hallintovaliokunta ja puolustusvaliokunta. Hallintovaliokunnalle kuuluu mm. kunta- ja maakunta-asiat sekä sisäinen turvallisuus. Satakunta on taas vahva maanpuolustusmaakunta, kun meillä on kaksi suurta ja valtakunnallisesti merkittävää varuskuntaa, Säkylä ja Niinisalo. Puolustusvaliokunta vieraili Säkylän varuskunnassa. Tapasimme edunvalvonnan nimissä myös useita ministereitä ja eri puolueiden johtoa.
Olen mm. hallintovaliokunnan jäsen. Hallintovaliokunta tutustui Olkiluodon ydinvoimala-alueeseen, jossa kuulimme myös TVO:n, Eurajoen kunnan ja poliisin edustajia. Jos rakennuslupia uusien ydinvoimaloiden rakentamiseksi myönnetään, lupa kannattaa myöntää sellaiselle hakijalle, jolla on aiempaa kokemusta ydinvoimaloista Suomessa. Pidän tärkeänä sitä, että rakentamiselle on kunnassa ja maakunnassa positiivinen asenne. Toisaalta ydinvoimaloiden turvallisuus pitää voida taata kaikissa tilanteissa mm. mielenosoitusten ja terroritekojen osalta. Siksi poliisin järjestämillä turvallisuusjärjestelyillä on merkitystä. Satakunta maakuntana ja Olkiluoto paikkana antavat erinomaiset mahdollisuudet rakentaa turvallisesti lisäydinvoimaa, jos sellaiseen Suomessa päädytään.
On oikeastaan merkillistä, että ydinvoimaloiden turvallinen rakentaminen ja sijoittaminen eivät ole julkisessa keskustelussa nousseet tärkeiksi kriteereiksi rakentajia pohdittaessa. Ydinvoimaloiden turvallisuuden kannalta ei ole samantekevää rakennetaanko se etäälle mm. isoista poliisilaitoksista ja uusille alueille, vai jo valmiin turvallisuusinfran sisälle.
Olen kolme vuotta entisöinut vanhaa Jawa-moottoripyörää. Sain sen heinäkuussa katsastettua liikennekäyttöön. Olen ajanut sillä yli 2000 kilometriä Helsingin ja Norjan Neidenin välillä. Pyörä on aivan uuden veroinen, niin perusteellista työtä olen entisöinnissä kanssa tehnyt.
Väkivallanteot ovat kesän aikana Suomessa jatkuneet. Karmeaa oli 14-vuotiaan urheilijatytön murha jokin aika sitten. Eikö Suomessa todella haluta puuttua tähän synkkään kehitykseen poikkihallinnollisesti ja nähdä se koko yhteiskunnan yhteisenä haasteena? Asiaa voidaan kysyä niinkin, että joko viimein on aika eduskunnan ja hallituksenkin herätä toimiin sisäisen turvallisuuden parantamiseksi? Kun eduskunta piakkoin taas kokoontuu, tulen vaatimaan ripeämpiä toimia sisäistä turvallisuutta käsittelevän parlamentaarisen selonteon tekemiseksi. Muutoin on vaarana, että yhteiskunta menettää otteensa sisäisen turvallisuuden ylläpidossa.